Koulutus
- Restonomi (Haaga-Helia AMK)
- PilatesHealth® -ohjaaja (FIHF)
- Spiral Stabilization® -Trainer (Somatic Studio)
- Urheiluravitsemuksen perusopinnot (UEF)
Jäsen

Olen aina rakastanut urheilua ja oma lajikirjoni on vuosien saatossa ollut varsin laaja. Harrastuksiini on kuulunut mm. juoksu, uinti, triathlon, lumilautailu, seinäkiipeily, jujutsu, painonnosto ja tavoitteellinen kuntosaliharjoittelu. Liikun yhä aktiivisesti liikunnan ilosta, sekä hyvän olon ja mahdollisimman hyvin toimivan fysiikan puolesta.
Oma matkani pilateksen parissa alkoi vuonna 2006, kaatumisesta seuranneen SI-nivelen dislokaation kuntoutuksesta. Työelämään siirryttyäni, vaihtelevasti sekä istuma- että fyysistä työtä tehden, kärsin alaselän kivuista, mikä haittasi työnteon lisäksi rakastamaani juoksuharrastusta. Aloitin aktiivisesti harjoittelemaan pilatesta. Pilates oli ratkaiseva tekijä työkyvyn ylläpitämisen ja juoksuharrastuksen jatkamisen suhteen. Pilates on kulkenut luontevasti jokaisen harrastamani lajin oheisharjoitteluna sekä vammojen kuntoutuksessa. Vaikuttuneena pilateksen tehokkuudesta kouluttauduin pilatesohjaajaksi, jona olen toiminut vuodesta 2013 lähtien.
Spiraalistabilaatioon (SPS) tutustuin vuonna 2020. Aikuisiällä todettu idiopaattinen skolioosi oli vaivannut pilateksen harjoittamisesta huolimatta pitkään, ja koin tarvitsevani lisää työkaluja selkäni hoitoon. Spiraalistabilaatioharjoitteiden päivittäisellä tekemisellä on ollut käänteentevä vaikutus. Skolioosini on nykyään lähes oireeton ja liikkuminen kivutonta. Lisäksi fyysiikkaominaisuudet ovat parantuneet ja mm. juoksunopeus lisääntynyt. Tällä hetkellä olen koulutustasoltani Spiraalistabilaatio Trainer.
Opettajana olen kannustava, tarkka ja luova. Missioni on auttaa sinua paremmaksi liikkujaksi ja voimaan hyvin. Olen erikoistunut ohjaustyössä erityisesti työhyvinvoinnin edistämiseen, sekä urheilijoiden ja liikkujien oheisharjoitteluun. Tunnit rakennan aina asiakaslähtöisesti, asiakkaan toiveet, tarpeet ja tavoitteet huomioiden. Tunneillani treenataan modernilla otteella ja monipuolisilla liikkeillä koko keho läpi. Ohjaan pilke silmäkulmassa ja haluan, että tunnillani on rento tunnelma. Tunnille olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet.
Tervetuloa treenaamaan kanssani!

Ota pilates mukaan harjoitteluusi jo tänään
Voit harjoitella kanssani verkossa, tilata kurssin liikuntaporukalle/-seurallesi tai viikoittaisen tunnin työpaikallesi!